keskiviikko 1. toukokuuta 2013

These little things define you forever


Noin ja heipähei! Vihdoin ja viimein sain julkaistua nämäkin Kouvolareissun kuvat, jotka on siis napattu viime viikonloppuna. :-)

Eli viime perjantaina hyppäsin suoraan töistä junaan, joka suuntasi kohti Kouvolaa. L & N oli jo perillä miuta vastassa ja siitä alkoikin paras viikonloppu pitkiin aikoihin. Ajateltiin, että sinä viikonloppuna ei eksyttäisi mihinkään viihteelle, vaan keksittäisiin kaikkea muuta kivaa yhdessä. Ja niinhän me keksittiinkin :-)

Tehtiin yhdessä hyvää ruokaa, käytiin vähän shoppailemassa ja pelattiin Scrabblea kahvikupposen ääressä. Pelattiin myös Unoa L:n kämpillä, vaikka olinkin maailman huonoin siinä eikä koskaan onni suosinut miuta.. Tehtiin kasvonaamioita pariin otteeseen, katseltiin leffoja, hierottiin toisiamme, lakattiin kynsiä ja tehtiin muita tyttöjen hömpötysjuttuja. Johanna Tukiaisen synttärilaulu oli kanssa aika kova sana, hahaha.. Olin tosiaa kaivannu jo pidemmän aikaa tällästen kunnon tyttöjen aikaa ja sitä sain ihan urakalla. Sitten sunnuntaina pamahdettiin N:n kanssa takaisin tänne kotikonnuille!

Viime päivät on ollu iha huippuja, oon ollu ilonen, surullinen ja hämmentynyt enemmän ku ikinä - niin hyvässä ku pahassakin. Mutta life is good eikä paremmin vois asiat olla. Kaksi työpäivää jäljellä ja sitten alkaa Niinan loma, ainankin parin viikon kestävä sellainen! Huomenna kun miulla on luppoaikaa ennen sulkapalloa niin voisin taas tulla jakamaan teille puhelimen sisältöä sekä kertoilemaan muita kuulumisia. Nyt tää teksti alkaa jo venyä niin pitkäksi, että parempi suunnata unille. Öitä ihanat!

♥Niina


4 kommenttia:

  1. Onkos noi sun kengät? Ihanat! Mistä ostettu? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo miun, ikävä kyllä :(

      Poista
    2. Okei :( Pystytkö kaveriltasi kysymään mistä moisia ihanuuksia löytyy?

      Poista
    3. Kysäisin, dinskosta kuulemma löytyy!:)

      Poista