keskiviikko 26. helmikuuta 2014

I fell for you like the autumn leaves

Yritän korvata herkkuja nykyisin pähkinöillä, manteleilla ja kuivatuilla hedelmillä :-D 
Lebu toi Tallinnasta tuliaisia, omnom !

Moikka !:-)

Otin kameran tänäaamuna pois huoneen nurkasta pölyttymästä ja jaksoin napata parit kuvat. Toisinsanoen, yritän tuhlata aikaa kun odottelen, että lähdettäisiin L:n kanssa kahville johonkin!

Miulla alkaa olla jo pikkuhiljaa kevättä rinnassa. On ihanaa herätä aamuisin, kun aurinko paistaa ja valaisee huoneen. Ei todellakaan huvita jäädä sängyn pohjalle! Olen muutenkin paljon paremmalla tuulella, energisempi ja iloisempi. Tanssin, laulan ja nauran taukoamatta. Mutta kyllä miun puolesta tuo kevät voisi tulla jo vaikka vähän nopeamminkin ;-) ...

Alkuviikko on ollut ihan äärimmäisen mukava: paljon vietetty laatuaikaa poikaystäväni sekä muiden kavereiden kanssa♥ Loppuviikoksikin on vaikka mitä aktiviteettiä, mutta palataan niihin myöhemmin!
Nyt rupean valmistautumaan pikkuhiljaa kaupungille lähtöön, ootan innolla että pääsen jakamaan tietoa L:n kanssa - ei juoruamaan. Hah.

Nyt, toiseen kertaan!

♥Niina

maanantai 24. helmikuuta 2014

“Tears are words that need to be written.”

 Uloslähdössä // Sain ihanalta kaverilta tälläsen kuvaviestin, aws♥ // Pörröpää
Suomi teki maalin // Jänösellä vähä hakusessa nää jutut.. // Vierailin N:n kotona
 Tilasin Nelly.comista u-p-e-a-n mekon, toivottavasti se on sopiva! // Aamunaama // Kotikatu
Mestarikuvaaja vauhdissa.

Heimoi :-)

Kello on taas ihan älyttömästi, mutta parhaat ideat tulee aina keskellä yötä. On ollut jotenkin huono omatunto siitä etten oo kirjoittanut mitään ja on ollut vähän ikäväkin tätä puuhaa. Nää kuvat on ihan yltiömäisen turhia, mut oli pakko vaan tulla höpisemään tännekin!

Tää viikko on ollut kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa.. On itketty, naurettu, oltu hämillään, vähän lisää itkunaurua tai jotakin siltä väliltä ja niin edelleen. Onneksi viikko parani loppua kohden ja nyt kaikki on taas paremmin kuin hyvin ! Onneks miun ihanat ystävät piristää miuta, oli tilanne mikä hyvänsä.♥

Eli taas yksi viikko takana, jonka on mennyt vähän höntyillen. Nähty kamuja, käyty salilla, tilasin ylläolevan mekon ja veljeni ylioppilasjuhliin, on hassuteltu, nukuttu pitkään ja oon tuntenu itteni rakastetuks.
Voin mennä hyvillä mielillä nukkumaan ja herätä uuteen viikkoon, sillä luvassa on taas kaikkea mukavaa :-)
Hyvää yötä ja huomenta, millon ikinä tän luettekaan !

♥Niina

maanantai 17. helmikuuta 2014

The friend is the man who knows all about you, and still likes you.

Ystävänpäivä meni jo, mutten silti jaksa kiittää tarpeeksi miun maailman parhaita kamuja, jotka jaksaa piristää miuta sillon ku itteäni ei jaksa hymyilyttää. :-)♥

Niinat 17v! Kauhukaksikko jo vuodesta 2009
Ysiluokkalaiset vähän shoppailemassa..
:-----D Hilma & Vilma


 Tykkään teistä jokaisesta. Hihi.

♥Niina

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

16/02/2014


Wanhoja katsomassa L:n kanssa // Iltasafkalla // Menossa ulos // Raksu♥ // Kaimat eilen lähdössä kreisibailaamaan // Sain karvakaverin // ♥ // Eilisillan look.

Ajattelin vain pikaisesti tulla tyhjentelemään puhelinkuvia tänne bloginkin puolelle. Takana on ollut paljon kivoja päiviä, en vaan tiedä miksi nää sunnuntait on miulle näin vaikeita. Sunnuntaisin elämä niinsanotusti kaatuu päälle. Oikeestaan missään ei oo vikaa ja kaikki on vallan hyvin, silti miulla on ihan tajuttoman epävarma olo itsestäni ja noh, muistakin tärkeistä asioista. Välillä luulee päässeensä eteenpäin mut ei sitä aina oo näköjään päässytkään yli ihan kaikista menneistä.

Noniin, sunnuntaimasennukset sikseen. Skarppauksen aika. Yleensä lähtisin tässä vaiheessa salille, siellä katoaa paha mieli ihan joka kerta. Mut salikortti meni eilen vanhaksi nyyh :-( Huomenna uuden ostoon! Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu. :-)

♥Niina

perjantai 14. helmikuuta 2014

VALENTINE'S DAY



Hei ja ihanaa ystävänpäivää kaikille ! ♥

En oo nyt oikein tyytyväinen tän postauksen kuviin, kun niitä otin aamulla hirveässä kiireessä.Ylempänä kuitenkin muutamia uusia ostoksia, kuten kaulakoru, urheiluhousut sekä urheilurintsikat! (Poikaystäväni mielestä näytän kuulemma ''gangsterilta'' tuo kaulakoru kaulassa...?)

Anyway, kävin tänään L:n kanssa katsomassa Kimpisen lukion wanhat. En vieläkään sisäistä, että omista wanhojen tansseistani on jo kolme vuotta, sekä penkkareista kaksi. Mihin tää aika vaan menee.. 
Mut silti oli urheilutalo täynnä upeita pukuja, kauniita tyttöjä, komeita poikia. 
Illalla olen viettänyt aikaa kahden parhaan tytön kanssa vaan löhöillen ja Ninskupinsku tekas meille myös herkkuruokaa! 

Oon jotenkin erityisen hyvällä tuulella, syystä tai toisesta. :-) Mut jos ei muuten, niin allaoleva biisi saa ainakin omat fiilikset ihan kattoon! Oli ihana aloittaa aamu ja rutiinit tän biisin soidessa♥


♥Niina


Penkkareita!

Velipoika edustamassa ;-)
Miu kisunaine ja merirosvo siellä♥

Moi !

Ihana päivä takana! Pakko taas tulla kirjoittelemaan keskellä yötä, kun unirytmit on taas ihan mitä sattuu.. Mutta, tänään lähdin L:n kanssa keskustaan katsomaan penkkareita kun siellä oli veljeä, serkkua, kaveria, naapuria ja vaikka ketä tuttuja! Ja sain jopa yhden karkin pelastettua, jee!
        Penkkareiden jälkeen käytiin L:n kanssa vielä kaupoilla, pitkästä aikaa. Löysin vaikka mitä kivaa ja tarpeellista, mm. tyköistuvat urheiluhousut♥ Voisinpa kulkea ne jalassa kaiken aikaa. Ostoksista huomenna sitten enemmän!

Illalla vietin hiukan ennenaikaista ystävänpäivää poikaystävän seurassa♥ Täällä nysvättiin kynttilän valossa herkkujen kera ja olin ostanut hänelle lahjaksi paidan ja miesten käsirasvaa! Lahja meni nappiin, jes.
Loppuillasta näin vielä lisää kavereita! On taas ollut menoa ja meininkiä, mut ihan superkivaa sellaista.
Huomenna luvassa wanhojen katselua L:n kanssa ja saas nähdä mitä muuta keksin. Yritän ainaki kuvailla teille ostoksia pitkästä aikaa :-) Nyt nukkumaan, pitää herätä aikaisin heittämään pikkuveljeä kun hän lähtee vähän risteilemään!

♥Niina

lauantai 8. helmikuuta 2014

The only way to have a friend is to be one

Moikka !!


Näin, kolmen web-kameralla otetun kuvan siivittämänä tulin teille vaan juttelemaan mukavia, perjantai-iltana, puoli yksi yöllä. Miksi? Tiedä häntä, oon kai vähän hassu. Lupasin pelastaa kääliö-poikaystäväni(♥) baarista, heti kun hän julkeaa sieltä lähteä. Näköjään suostun mihin vain, jotta pääsen sen höntin viereen nukkumaan. Eilen meillä tuli jo 10 yhteistä kuukautta. Eihän se mikään juhlan aihe sinäänsä oo, mutta, en silti vaihtais hetkeäkään :-)


Tää viikko, kuten muutkin viikot, meni ihan hujauksessa. Oon parina iltana ollut jotenkin vähän allapäin, vähän kylläkin ilman syytä. Silti jokaisen itkuparkumökö -kohtauksen jälkeen herään todellisuuteen ja tajuan, et kaikki on hyvin. Täydellisen hyvin. En voi valittaa mistään, vaikka välillä sitä haluaisikin.


Viikonlopuksi ei oo oikein mitään suunnitelmia! Mie oon kyllä vähän sellanen, etten viihdy omissa oloissani ja suunnittelen kauheasti kaikkea menoa ja meininkiä itelleni. Melkein joka sekunniks, oon aina menossa. Saan vaan kaiken energiani kaikista ihanista ihmisistä, jotka miun ympärillä on. 
Mut en silti nyt stressaa! Ehkä sitä jotain keksii ja vaikka ei, ehkä se ei oo maailmanloppu. Aina mie jotakin keksin, viihdytän vaikka sitten teitä lukijoita täällä ;-) Hah.


Nyt tää karvakasa (viitaten ylläolevaan kuvaan..!?) keksii jotakin järkevää aktiviteettia muutamaksi tunniksi, ennen kuin haen sen paremman puoliskoni. Leffa vois olla ihan mukiinmenevä idea. Tässä postauksessa ei ollut päätä eikä häntää, ei minkäännäköistä punaista lankaa tai muutakaan pointtia, mut toivottavasti diilaatte sen kanssa! Ensi kerralla jotain järkevämpää, ehkä. 

♥Niina
♥Ei oo tän voittanutta.